keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Miauuuuu

Tänään en tykkää ajasta, koska se ei mene samaan tahtiin mun kanssa. Eri rytmissä on vaikea tanssia sulavasti.

Pasilasta Herttoniemeen bussimatkalla on kaksi asiaa mitä odotan.
Sitä kun bussi ajaa mäkkärin ohi. Sieltä näkyy autokaistan ikkunasta toimisto, ja toisesta autokaistan ikkunasta kassalinjasto, joissa molemmissa oon viettänyt lukuisia tunteja. Tai no toimistossa en, ehkä niin paljon kun kassalla, mutta silti. On hauskaa, kun katsoo sisälle ja tietää kaiken siitä, miten asiat tehdään siellä. Ja itse saa vaan läpikuultavan hetken kurkistaa muistoihinsa. Olen kiitollinen siitä, että muistelen sitä kaikkea kaikesta huolimatta hymy silmäkulmassa.
Toinen hetki on Kulosaaren silta, Kalasatamasta lähtien. Siellä lamput näyttää omalta yölampulta isommassa koossa, portin kohdalla on kisssankorvat ja paikka huokuu jotain määrittelemätöntä tunnelmaa. (Ja talvisinkin se yllättää ihanilla jouluvaloilla, mille ei edes stokkan valot vedä vertaa.) Sillalta taas aukeaa merimaisema, jossa näkyy myös Korkeasaari. Miten taivas näyttää niin paljon kivemmalta heti, kun on vettä samassa maisemassa?


Pitää olla välillä raskasta, että osaa arvostaa kun on kevyttä. Kävelin raskain askelin treeneistä siskolle, mutta kotimatkalla askeleet muuttui höyhenenkevyksi.

Kissa miukuu ruokaa, mutta jos annan sille nyt niin se oksentaa ne. Joten mun pitää kuunnella vielä vartti kun se miukuu. Se on varsin raskasta.

Hyvää yötä. 

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Ukkostaa.

Helsingissä sataa. Ropina kuulostaa lempeältä. Taivas on tumma, mutta auringon säteet näkyvät pilven reunalta. Tuntuu pieneltä ihmiseltä kaiken ison keskellä. Vaikka onhan muurahaisillakin tehtävänsä. Mikä on ihmisten tehtävä? Kissat juoksee parveketta ympäriinsä. Tykkään siitä, että jalat on paljaat ja saa pukea shortsit jalkaan. Välillä mietin, että jos oltaiski totuttu sellaseen maailmaan jossa asiat olis ihan erilailla, taivaan tilalla olis toffeeta tai kaikkialla olis tasasin välein pylväitä taivaaseen asti. Täällä mä elän tallaista elämää. Tässä elämässä on arki. Tässä arjessa mua ärsyttää tietokoneen salasanan kirjottaminen joka aamu. Äsken annoin ruokaa kissoille ja se oli kivaa. Ei se itse ruuan avaaminen ja haistaminen. Vaan se, että konkreettisesti pidän huolta mun kissoista. Niin helpolla tavalla: ostan pussin ruokaa ja annan sen kissoille. Sitä on arki. Se koostuu sellaisista asioista kun herääminen, syöminen, nukkuminen, paikkoihin meneminen yms. Mutta ei se itse herääminen tai syöminen itsessään ole isoja juttuja. Mutta arjen takana peruspilareina onkin isompi merkitys. Jokainen antaa itse niille merkityksen. Jotku elää miettien enemmän sitä merkitystä ja jotku sitä arkea. Kouluttautuu tiettyyn ammattiin sen merkityksen vuoksi, tai sen tuoman arjen takia.


Oon pohtinu mun näyttelijäntyön unelmaa. Ehkä suurin mikä mua vetää sinne maailmaan, on se merkitys nimenomaan. Se sielunmaisema, tunnelma, arvot. Se että usein työpaikalta löytyy hirveen fiksuja ja paljon ajattelevia ihmisiä. Koska näyttelijänä sä voit tuoda tähän maailmaan palan itseäsi. Ja koska sä saat ihmiset ajattelemaan. Mulle merkitsee paljon ajatukset ja tunteet. Lauseen sanojen järjestys ja äänen korkeus. Mä en tykkää siitä arvostelusta, mikä näyttelijäntyöhön liittyy. Rakastan taas sitä, että teatteritaide on siinä hetkessä. Se on sen hetken ja sitten se katoaa.
Taivaalla salamoi ja rakastan sitä. Rakastan luontoa. Myrskyt on kiehtovin asia mitä tiedän. Unelmoin eläinten ja luonnonilmiöiden näkemisestä vuodesta toiseen.

Taivas on tumma ja mun mieli on puhdas.

Tähän hetkeen kiteytyy elämän koko salaisuus.