torstai 23. kesäkuuta 2016

Katsojan silmät on televisio.

Samalla kun avasin kirjotuspohjan, niin tajusin mikä näissä päivissä mättää. Se että teatteritreenit on iltasin ja päivällä ei oo mitään.  Koska mä en tykkää tehdä pelkkää iltavuoroa ja sitä nää päivät nyt on. Ei tää siis mikään hengenhätä ole, mutta tykkäisin enemmän vapaista illoista, kun päivistä. Toisaalta 100% mielummin teen teatteria iltaisin, kun pelkkiä satunnaisia kassavuoroja. Toi on tosi kiva ja haastava proggis missä nyt oon. Olinkin ihmetelly, miks on niin epämukava olo usein, mut se on se iltavuoron samankaltaisuus.





Laajasalon ja Lahden kansanopiston 2 vuoden opiskelijavalinnat tehtiin. En hakenut kumpaakaan, joten miksi se kuitenkin kiinnostaa? No melkein hain Laajasaloon, mut sit en kuitenkaan. Vuosi Rajarikossa oli elämäni parhain, miksi en siis jatkaisi koulutustani kansanopistossa? Oli rankka vuosi, mutta kaikki oli sen arvoista. En mä oo ihan varma itekkään miksi. Kirjoitin päivät kalenteriin ja ilmoittauduin alustavasti pääsykokeisiin. Sitten aloin kirjoittamaan kirjallista ennakkotehtävää miksi haen teatteri 2 linjalle. Kirjoitin viisi lausetta, joista jokainen oli valhetta. Motivaatio opiskeluun tuntui olevan hukassa, luultavasti väsymyksen takia, olihan viime vuosi tosi intensiivinen. Säikähdin itsekkin hieman tätä motivaationpuutosta. Jos mä en muka haluakkaan opiskella teatteria niin mitä sitten? Taisiis kyllä mä haluan. Mutta samalla en jaksa. Tällä hetkellä teatteri tuntuu jotenkin vaivalloiselta. Ja kuitenkin aina treeneissä oon tosi innoissaan. En tiedä mistä ylimääräinen ponnistelu johtuu. Siitäkö että tää ala on niin vaikea ja kaikki jaksaa muistuttaa siitä niin usein? Että sen vuoksi luovuttaminen kolkuttaa aina takaraivossa? Toisaalta oon siitä erityinen luonteeltani, ettei luovuttaminen edes yleensä kuulu mun vaihtoehtoihin. Sain tsemppari stipendikin, koska aina teen kaikki loppuun hampaat irvessä ja oon todella sinnikäs. Enkä koe että mun pitää yleensä erikseen päättää tehdä asiat loppuu vaan se tulee multa luonnostaan. Ehkä oon siks uupunut ja en hakenut? En mä tiedä. Häämentävää kun on hämmentynyt.


Havahduin myös siihen pari päivää sitten että kaipaan elämääni jotain. Ajattelin, että on kivaa vaan tehdä teatteria, ja olla tietämättä syksystä. Mutta kaipaan suunitelmaa. Siihen on jotenki kasvanu. Ajattelin että se olis vapauttavaa kun ei suunnittele, mutta ei se nyt niin vapauttavaa olekkaan. Vaikka oikeestaanhan mulla on paljon suunnitelmiakin, mutten vaan oo tehnyt mitään päätöksiä. En ehkä osaa oikein päättää. Haluan mennä ulkomaille, mutta en jaksa heti lähteä. Toisaalta jos en mee kohta ni pelkään, etten ikinä mee. Että jotain tulee jotain velvollisuuksia ja en pääsekkään. Mutta kyllä mä pääsen, ja voin tehdä mitä vaan.

Rakastan mun kotia ja kissoja, mutta mun unelmat huutaa mua pois täältä. Haluun samaan aikaan irtautua ja matkustella sekä juurtua ja jäädä.


Kuvat Kolilta.



Puss ock Kram Jassu.



torstai 16. kesäkuuta 2016

Later is same as Never.

En oo kirjottanut taas tänne pitkään aikaan. Siihen on monta syytä. Yks syy on se että jonkinlaisessa kasvun vaiheessa kirjottamisen suhteen. Haluun kehittyä ja viedä kirjottamisen jollain tapaa uudelle tasolle. Varsinkin kun kirjotin koulun nettisivuille kokemuksiani vuodesta Rajarikossa, ni järkytyin miten huono tekstin ulkoasu oli. Jotenkin siihen ei oo jaksanut tarttua, vaikka olenkin tiedostanut sen. Mut kun luin sen ns. virallisella paikalla, niin voi elämä, että alkoi nolottamaan. No lähetin sinne päivitetyn version onneksi, sen kehtaa ehkä linkatakkin sitten tänne. Mun pitää asettaa itelleni konkreettisia tavotteita ja lähteä niitä kohti. Ensimmäinen on kieliopin kertaus ja sen noudattaminen. Pilkun nussiminen on kyllä raskasta, varsinkin jos sitä ei osaa.
Toinen ongelma on se, että mielessä aihe mistä kirjoittaa, mutta ei jaksa ryhtyä toimeen koska se vaatii ponnisteluja. Ja taas Later is same as never..



Ja se että alottaa suuret suunnitelmat mielessä ja sit ei jaksa keskittyä.. (kröhöm nyt kröhöm)

Oma koti on kiva. Se on myös erittäin halpa ja Helsingissä asumistilanne on huono. Olen onnekas. Mulla on myös ihanat kissat, jotka tällä hetkellä voi kummatkin hyvin. Olen onnekas. Tilanne on siis hyvä. Paitsi että haaveilen ulkomaille muutosta. Tsädäääm. No onneksi en ole määritellyt aikaa sen kummemmin. Lisäksi haaveilen siitä että saisin tän asunnon alivuokrattua kissojen kera. Se olis unelmaratkaisu, joskin ehkä vaikea, muttei mahdoton.


Siinä nyt palanen ajatuksiani!

Puss ock Kram Jassu.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kesä tulee ota koppi.

Eilen illalla nukkumaan mennessäni ajattelin, että mitä järkeä tässä kaikessa on. Sitten havahduin siihen, että miks mä sellasta ajattelen, kun ei sitä oo tarvinut oikeesti pohtia pitkään aikaan. Se oli sellanen lyhyt hetken ajatus, mutta ihmettelin silti, mitä se teki mun ajatuksissa hetkeäkään? Ehkä koska voin niin monta vuotta huonosti, ja sillon se ajatus oli niin usein läsnä, että se tulee ajatuksiin tottumuksesta. Ja ehkä koska koulu loppuu ja vähän pelottaa miten helposti, tai vaikeesti sopeudun takaisin Helsinkiin ja työelämään. Ainakin oon stressannut vuokranmaksamista jo kuukauden, koska mun työ on keikkatyötä, eikä vakuutta vuoroista oo. (Mutta se nyt oli ainoo työ minkä onnistuin saamaan, mikä on muuten huutava vääryys, niinkuin sanotaan.) Kuitenkin ne onneks sano että on mahdollista saada niitä vuoroja kokopäiväisesti. Mut sit mulla on myös puolet arki illoista teatteritreenjä joten ihan kaikkia vuoroja en pysty edes ottamaan. Ja sit jos saankin tarpeeks vuoroja niin stressaa se miten paljon joudun kysymään itseltäni, miksi pitää tehdä työtä joka on ikävää tai ei huvita, ja kuinka paljon joudun tekemään töitä että pysyn onnellisena jos en viihdy töissä. Tietysti voihan se olla, että viihdyn töissä ja se menee omalla painollaan. Ja toisaalta nyt parina viikkona ne päivät kun ei oo ollut mitään tekemistä, niin on ihan perseestä, nyt melkein toivoisin et ois työ mihin mennä et sais kulutettua tän päivän jotenki järkevästi. Että se että on tekemistä on myös tärkeetä. Ja sit stressaa jos en saa aamuvuoroja kun tarvin niitä, ja sit tietenkin myös se jos saan aamuvuoroja niin miten jaksan herätä niihin. Sitten tajuan kuinka tyhmää sitä on murhetia kuukautta etukäteen. Sitten muistan, että oonhan mä täälläkin herännyt aamuisin, ihan samalla tavalla, mutta en nyt tietty niin aikasin ees, melkeen aina kasilta vasta. Mutta jos on kivoja harrastuksia ja vapaapäiviä niin työt ei haittaa. Aina kun alan miettimään tätä, päädyn siihen että on turha miettiä, mutta silti käyn tän saman ajatuskehän uudestaan ja uudestaan. Ehkä nyt kun kirjotin sen ylös, se vaivais mua vähemmän.




Nyt taas muistan sen että kun on vapaapäivä niin on kiva että on jotain tekemistä. Eli note to yourself, järjestä tekemistä vapaapäiville kesälläkin! ;)

Kylmä kahvi huikka. Hyi. Elämässä on oikea aika kaikelle. Kun kahvi on kuumaa on aika juoda se kahvi. Kun se on kylmää on sen aika loppunut.

Puss och Kram Jassu.



maanantai 16. toukokuuta 2016

Ilmassa on keveyttä.

Viikonloppuna Laura oli täällä ja oli kyllä ihana viikonloppu! Odotin maanantaita kun olisi vapaapäivä! Ja nyt on maanantai ja se ihana vapaa ja oon että häh mitä mä nyt teen? Ei oo roolihahmoa mitä rakentaa, tekstiä mitä opetella, pääsykokeita mitä stressata? Okei no on pari tekstiä mitkä vois opetella ja yhet pääsykokeet mitä vois miettiä mut ne on vasta kesäkuussa ja opin tekstit nopeesti. Koulu on loppusuoralla ja sen tuntee. Niin outoa. On kyllä ollut upea vuosi.

Päivällisellä on RIISIPUUROA NAMMMMMMMMMMMMMMMMMMM Näin siitä untakin jo <3__<3 haha. Asuntolaelämä on kyllä hauskaa, (jos on vaan oma huone..!) Kun avaat oven niin siellä on ystävät sekä hälinää ja vilinää, millon vaan joku saattaa koputtaa ja tulla kahville pullan kanssa. On myös paljon noita muita nuoria opiskelijoita joiden kanssa on kiva viettää aikaa ja jutella välillä vaikkei kunnon kavereita olekkaan, niitäkin tulee ikävä kyllä, voi ei! Yhteisöllisyys on tosi positiivisesti läsnä täällä! :) On välillä kokkausta, saunaa ja pelien pelaamista. Niin ja valmis aamupala ja ruuat?! Vaikka okei kiva myös päästä itse päättämään mitä syö ja tehdä vain hyvää ruokaa, mutta onhan se helppoa kun on kaikki valmista. Tätä kyllä tulee ikävä ja tuntuu varmasti hassulta aluks olla yksin vaan yksiössää, apua :D  Onneks on sit kisulit siellä!!<3


Asioilla on tapana järjestyä. Se on kyllä jännä juttu. Tällä hetkellä mun on vaan niin hyvä olla.



perjantai 6. toukokuuta 2016

Sinä olet ihana ja minä olen ihana.

Hyvä itsetunto on hyvän elämän perusta. Oli syy mikä tahansa, on hirveen surullista kuulla että joku pitää itseään jotenkin huonompana. En keksi mitään järkevämpää vastausta kysymykseen millasta elämän pitäisi olla, kun että ihmiset arvostaisi toisiaan ja itseään. Ja silti niiiiin monia jotka poikkeavat normista kiusataan. Oli sulla sitten jotain liikaa, liian vähän tai erilaisesti niin PUM, sun itsetuntoa on sörkitty tavalla joka syöpyy sun ajatusmaailmaan kuin syöpä. Läski, laiha, aknenaama, ärsyttävä, hiljanen nörtti, wannabe.. mitä näitä nyt on. Jos ei lapsena olis oppinut että liian laiha tai läski ihminen on ällöttävä niin ajattelisitko niin aikuisena? Tarvisko silloin kenenkään sanoa ääneen, että ei ihmisen koko määrittele ihmistä? Tietenkin lapsetkin sen tiedon jostain poimii, mutta ei pitäis pystyä poimimaan. Mäkin kirjotin jo lapsena päiväkirjaan paljonko tänään painan ja kuinka mulla on pömppömaha. Mä meen ihan hämilleni kun ajattelen miten kovan taistelun ihmiset joutuu käymään siitä, että hyväksyy itsensä.


Viime vuonna yks ihminen sano mulle, asiat mistä sua on kiusattu seuraa sua, että kiusaamisen jälkeen alkaa itse kiusaamaan itseään samoilla asioilla. Peilistä tuijottaa läski, laiha, näppynaama, hikari, ulkopuolinen, joku liian erilainen. Vasta tänä vuonna tajusin, että se mistä soimaan itseäni, etten osaa kuunnella muita, ei olekkaan totta, vaan se on yläasteaikainen juoru musta. Aika pieni juttu, mutta silti niin valtava. Miten mä oon voinu jonku tollasen asian roikkua mun mukana näin pitkään? Mun nykyisellä luokalla on aika monta ihmistä ketä on koulukiusattu, ja se saa mut surulliseks, että se vaikuttaa ihmiseen niin paljon. Lapsena sitä luulee, että elämä on tätä, että tää kouluelämä jotenkin määrittelee sun onnistumisen elämässä. Todellisuushan on kaukana siitä, nörteiksi haukutut tietää että tykkää opiskella ja pääsee ammattiin mihin haluavat ja ne ketkä on keskittynyt kiusaamiseen miettii, millä nyt saa nostettua omaa egoaan. Kärjistettyä mutta totta.


Puss ock Kram Jassu.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Karataan täältä ja karataan kauas sillä sydän sanoo MEEEEEEEEEEEEEEEE.

Nyt on taas jotenkin ihmeellinen olo. Sellanen että täytyis tehdä jotain hyödyllistä. Mahassa tuntuu jo että torstaina on pääsykokeet. Sellanen kaikkea paljon ja silti ei mitään. Mitä paljon? Sitä en tiedä. Ihastuin Tiisuun. Sillä oli keikka eilen ja mentiin sinne vaikkei kyllä sen Tiisun takia. Kaks biisiä katoin silleen et mitä helvettiä toi riehuu tuolla, ja sit ne heitti jotain nerokasta välispiikkiä ja olin sulaa vahaa. Loput keikasta jorasinkin sitten mukana. Harmitti ettei nähty alusta asti. Ja olin ilonen että näin edes lopun siitä, oli siinä varmaan kuus biisiä kuitenkin.




Katoin elokuvan joka kesti kome tuntia. Sen olis voinu tiivistää tuntiin. Korkkareissa on kiva olo. Aina kun käytän mun tablettia mietin että on tää teknologia kyllä kehittynyt. Oon koukussa Mad Skills motocross peliin ihan next levelisti, melkeen niinku Crash Bandicoottiin pienempänä. Oon alkanu tykätä kaikista eniten rock musiikista, suomalainen rock musiikki. Ai että. Turhauttaa etten oo saanu työnhausta muuta kun sähköpostin tukkoon "Hei kiitos että hait tehtävään mutta valitettavasti hakemuksesi oli varmaan ponnisteluistasi huolimatta paska koska yritystämme ei kiinnosta kutsua sinua edes haastatteluun." viesteistä. Mietin myös että vittu monet ihmiset stressaa koko kevään koulupaikoista. Kukaan ei tiedä missä on syksylllä ja oot kuitenki kasvanu siihen malliin että jossain on pakko olla. Länsimainen ajatusmalli on se että elämä koostuu saavutuksista ja suunnitlemista ja konkreettisista asioista elämässä, saavutat työn tai perheen tai muuta. Itämainen ajattelutapa on sellanen että elämä on tässä. Ja että elämä on sitä mitä teet minäkin hetkenä. Meille länsimaisille se ei riitä. Aina pitää olla suunnitelma tulevaisuuteen. Onneks mulla on monta suunnitelmaa ja hyvä suunta elämälle.



Ah. Tuntuupa hyvältä kirjottaa taas. Vaikka ei tässä ollut taas päätä eikä häntää, mut ehkä se oli just se pää ja häntä. Whiii.

Puss ock kram Jasmin.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Maailmanpelastaja puhuu.


Mulla menee tunteisiin tää ilmastonmuutos. En haluaisi olla sellanen joka tuomitsee muiden käytöstä, mutta kun ajattelen maapallon tilaa niin se saa mut ahdistumaan ja ahdistuminen suorastaan ajaa mut vihaamaan kaikkia ketkä ei vaivaa elämäänsä ajatuksilla maapallon tilasta. Siis mun mielestä pitäisi oikeastaan tehdä laki että eläimiä ei saa enää syödä? Niin vähän järkeä siinä mun mielestä on. Mua melkein nolottaa että söin lihaa viimeiset kolme vuotta. Niin väärältä se tuntuu. Jo lapsena se alkoi ällöttämään mua, liha. Ja aloin viidennellä syömään enimmäkseen kasvisruokaa, joten joo mun on helppo sanoa, koska mulle se on luonnollista. Mutta jos liha olis mulle suurta herkkua niin kyllä mä silti sen käyttöä vähentäisin.

Miettikää jos lapsesta asti opetettaisi syömään kasvisruokaa? Ehkä välillä lihaa, mutta niin ettei se ole se arkiruoka jokapäivä? Entä jos se sijaan että kysytään erikoisruokavalioita että kuka syö kasvisruokaa niin kysyttäis että kuka syö lihaa? Että se olisi niinpäin että,jos ei kasvisruoka kelpaa niin lihasyöjille pitäis sit tehdä jotain erikosiruokaa. Silloin se miten kuormittavaa ja kallista maapallolle eläinten syöminen on tulisi oikeaan valoon. Että kuka valitsee syödä eläimen? Kuka valitsee siis ympäristöä moninkertaisesti kuormittavamman vaihtoehdon? Sillonhan lihansyöminen olis suorastaan itsekästä. Koska sitähän se on. Tietenkin elämässä saa olla itsekäskin, mutta jos se itsekkyys ei olisikaan näin istutettu tähän yhteiskuntaan normina? Jos. Sellaisessa maapallossa minä haluaisin elää.

Kyllä ilmastonmuutoksen torjumisesta puhutaan. Käy lyhyemmässä suihkussa, käytä enrgiansäästölamppua, suosi julkisia, älä tuhlaa yms. Mutta kukaan ei uskalla samalla volyymilla neuvoa ihmisiä alkaa syömään kasvisruokaa. Mutta niin pitäisi. Jokaisen tulisi kantaa se vastuu valinnoistaan. Ihmiset on itsekkäitä kun sulkee silmänsä ja sitten seuraavat sukupolvet(ja me) kärsimme.

Asia on aika yksinkertainen kuitenkin. Maapallon tila on huolestuttavan nopeasti heikkenemässä. Myrskyjä ja helleaaltoja joihin ihmiset kuolevat? Lihansyönti on suurin tekijä joka nopeuttaa ilmastonmuutosta. Niin että mitäköhän sitä pitäisi tehdä? Pitää kiinni "oikeudestaan" syödä mitä huvittaa? Tai olla hiljaa?

Tän kirjotuksen jälkeen muistan miksi kiinnostuin European Voluntary Servicestä. Koska ajattelen maailman köyhyydestäkin eritavalla mitä monet. Usein tuuduttaudutaan siihen että ei voi auttaa ja ongelma ei katoa tai että täytyy keskittyä nauttimaan omasta elämästä. Mun mielestä maailman hädässä olevistakin pitää kantaa vastuu. Jos on mahdollista auttaa niin pitäis auttaa. Tietenkin siinä määrin täytyy keskittyä nauttimaan omasta elämästä, että eihän tässä koko touhussa muuten ole järkeä, jos kaikki olisi kurjaa. Mutta muistin taas sen että auttaminen on mulle tärkeä arvo elämässä.